Kenellekään ei liene yllätys, että Keikka Riossa etenee puhtaasti toimintakohtausten ehdoilla - ja hyvä niin. Juoni on aina ollut Fast & Furious -elokuvissa silkka tekosyy toiminnalle ja viidennessä osassa asia korostuu entisestään. Kaikki on hyvin niin kauan, kun vauhtia riittää, mutta perheen merkitystä ylistävät suvantokohdat halailuineen saavat katsojan kiemurtelemaan levottomana. En todellakaan kaipaa turvonneelta jättiläisvauvalta (Vin Diesel) muistutusta siitä, mikä elämässäni on tärkeää. Ja jos haluaisinkin, ei sitä samaa asiaa tarvitse kahta tuntia jankuttaa.
Aina kun Fast & Furious 5:ssa tapahtuu (mitä tapahtuu luonnollisesti paljon), on elokuva mainiota viihdettä. Ohjaaja Justin Lin ei ole työryhmineen edes halunnut tehdä realistisia juonenkäänteitä tai noudattaa fysiikan lakeja. Tätä ei katsojalta pimitetä, ja sikäli viides Fast & Furious on paljon parempi elokuva kuin vaikkapa itsensä ihan liian vakavasti ottanut World Invasion: Battle Los Angeles. Toimintaelokuva kun saa kaikin mokomin olla tyhmä ja epäuskottava, kunhan se ei esitä mitään muuta. Tämän ovat Fast & Furious 5:n tekijät onneksi ymmärtäneet.
Fast & Furious 5:n parasta antia toimintakohtausten ohella on Rio de Janeiron komeat maisemat sekä roolinsa ihastuttavan överisti näyttelevä Dwayne Johnson. Väsähtäneen oloinen Vin Diesel jää pahasti miehen jalkoihin kohtauksesta toiseen. Luonnollisesti nämä vara-Arskat käyvät elokuvan aikana pakollisen nyrkkitappelun, joka osoittaa heidän olevan vähintään yhtä kestävää tekoa kuin autonsakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti